Kaikki kirjoituksetOmat kohteemme

Tyylikäs ja pelkistetty osa 1/2

By 17.5.2016 tammikuu 5th, 2018 No Comments

Kohde on Hirvensalossa sijaitseva 2-kerroksinen koti, jossa on n. 130 asuinneliötä.

Tämä kolmen makuuhuoneen koti kuuluu perheelle, joka ei omien sanojensa mukaan osaa rakentaa tai remontoida yhtään mitään. Projekti lähti käyntiin, kun asiakkaalla oli tontti valmiina halutulta alueelta ja talojen ja rakennuttajan kilpailutus alkoi. Pariskunta harkitsi vakavasti kolmea eri talotoimittajaa – kilpailijaan oltiin jo päätymässä, kun Avaimet Käteen Talo tuli mukaan kuvioihin. Perhe kävi katsomassa kilpailijan valmista kohdetta ja totesivat, että toimittaja ei ollut oikea heille. Avaimet Käteen Talon valmis kohde Naantalissa vakuutti asiakkaan. Loppujen lopuksi päätöksen ratkaisi kuitenkin valinnanvapaus. Talo suunniteltiin perheen omien suunnitelmien mukaan, joten mitään valmista pohjapiirrosta ei käytetty. Tärkeää oli erityisesti, että kaikki hukkatila minimoidaan ja koti on aidosti heidän näköisensä. Tärkeää oli myös avaruus ja kodikkuus: sisustuksesta ei haluttu kylmää, vaan lämpimän persoonallista.

DSC_6665DSC_6662Rakennuslupa irtosi 30.6.2015 ja heinäkuussa aloitettiin maatyöt. ”Kommunikaatio on toiminut hyvin alusta saakka; yhteydessä on oltu tarpeen mukaan. Sellainen fiilis oli alusta saakka, että Avaimet Käteen Talo rakensi meille kotia –  ei pelkkää taloa. He myös ottivat hienosti huomioon sen, minkälaista talossa olisi asua arkena, ja ehdottivatkin joitain muutoksia suunnitelmiin projektin edetessä. ”

Keittiö

Keittiöstä tuli hieman suomalaisesta tyylistä poiketen rohkean musta. Keittössä näkyvät mustat Tap Wellin hanat löytyvät myös kaikista kodin märkätiloista. Keittiön työtaso on täyslaminaattia; asukkaille oli tärkeää saada tavallista työtasoa ohuempi taso, joka tekee ilmeestä siromman. Keittiön kiintokalusteet ovat Kvikistä.

Eteisen yhteyteen ”piilotettiin” liukuoven taakse iso kaapisto – perinteistä tuulikaappia vaatenaulakkojen kanssa ei kaivattu. Talossa on panostettu käytännöllisiin säilytysratkaisuihin ja siihen, että turhat romut ovat piilossa. Säilytysratkaisuissa on kuitenkin suosittu irtonaisia ratkaisuja, jolloin vuosien kuluessa kotia on helppo muokata tarpeiden muuttuessa.

DCIM100GOPROGOPR2804.

Katso video kodista alta ja pian pääset lukemaan myös osan 2/2  samasta kodista!