
Miten tästä saadaan talo ja piha?
Siinä vaiheessa kun suunnittelee oman talon rakentamista, ei ensimmäisenä tule ajatelleeksi pohjatöitä ja perustuksia. Kuitenkin kyseessä on varsin oleellinen osa jonka suunnitteluun on hyvä paneutua kunnolla, toteutuksesta puhumattakaan. Pohjatöiden laiminlyönnistä voi koitua perustavaa laatua olevia ongelmia jatkossa. Jokainen haluaa rakentaa kotinsa laadukkaasti ja sellaisin menetelmin, jotka kestävät vuosien ja taas vuosien taakan ilman että täytyy kantaa huolta talotekniikan maanalaisista osista ja niiden kestävyydestä.
Mitä konkreettisesti tapahtuu tontilla ja työmaalla ennen kuin taloa päästään varsinaisesti pystyttämään?
Tontti tulee raivata ja suuri osa maa-aineksesta rakennusten alta kaivetaan pois. Kannot täytyy poistaa maasta ja kuljettaa risujen ja oksien kanssa kaatopaikalle. Tämän jälkeen tuodaan tilalle rekkakuormittain sepeliä ja soraa. Rekkakuormien määräkin on yllättävän suuri, ihan kahdella ja kolmella kuormalla ei selvitä, vaan usein tarvitaan 20 – 30 kuormaa.
Yleinen ajatus on että kaivinkone keikkuu työmaalla pari päivää ja sillä se hoituu.
Työmaalla kaivinkone työskentelee jopa useamman viikon ja koneen käyttäjälle tarvitaan apumies, joka ymmärtää maansiirtotöiden kokonaisuuden ja korkeudet ja kiviainekset. Jo aloitusvaiheessa tarvitaan myös putkimies, joka asentaa useita erilaisia kaivoja ja putkia. Kaikki tehtävät LVI-työt pitää myös valvoa, joten valvontatyötkin alkavat LVI:n osalta jo tässä vaiheessa.
Viemäröintien suunnittelu ja asemointi tulee toteuttaa huolella ja ammattitaidolla. Niiden muokkaaminen jälkeenpäin on työlästä ja myös arvokasta toteuttaa. Kuorma-autoilla tuotu sepeli levitetään mittauslaitteita apuna käyttäen kaivinkoneella oikeaan paikkaan ja halutulle tasolle. Sepeli tasoitetaan ja pakataan piukkaan maantiivistäjällä. Salaojat janiiden ympärillä oleva kiviaines on oltava oikeanlaista, niin että suuremmatkaan sadevesimäärät tai muut olosuhteen muutokset eivät pääse tekemään tuhojaan talon perustalle.
Käytännössä hyvin tehtyyn pohjustustyöhön kuluu useampia päiviä ja mahdollisesti jopa viikkoja. Tästä koituu rakennusprojektillesi selkeä kuluerä, joka tulee ottaa huomioon talon rakentamista suunniteltaessa. Jos tämä iso osa rakennusprojektia ei ole hinnoiteltu talopakettisi mukana, tulee sinun itse etsiä osaava tekijä ja vastata tämänkin osuuden toteutuksesta. TAI voit pyytää tarjouksen meiltä, koska meillä kokonaispakettiin kuuluvat AINA koko rakentamisen kaaren kustannukset, toteutukset ja valvonta suunnitteluvaiheesta halutessasi aina pihanurmikon asennukseen asti. Jos ette ole vielä hankkineet tonttia ja teettäneet pohjatutkimusta, me autamme myös sen toteuttamisessa ja neuvomme valintojen tekemisessä eri toteutuksen vaiheiden suhteen.
On olemassa “avaimet käteen –taloja” ja sitten on aidosti avaimet käteen toimituksia, kuten meillä, joissa asiakas voi luottaa rakennusprojektin kokonaishuolenpidon meidän osaaviin käsiimme.