Kaikki kirjoituksetSisustusvinkit

Tapettitrendit

By 17.8.2016 tammikuu 5th, 2018 No Comments

Seinien pinnoitusmateriaaleissa ja tyyleissä trendit vaihtelevat säännöllisin väliajoin – välillä retro tulee takaisin ja välillä keksitään jotakin aivan uutta. Tällä hetkellä hyödynnetään paljon mm. akustiikkapaneeleja tai kosmeettisia pinnoitustapoja kuten vaneria. Tässä jutussa kuitenkin asiaa tapeteista; niiden ei tarvitse olla tylsiä, yksivärisiä ja kulahtaneita – itseasiassa ne voivat olla koko huoneen pointti.

Rohkeita värejä ja muotoja

Älä tyydy kulahtaneisiin kiekura-kuvioihin jotka näet vain kun aurinko osuu oikeassa kulmassa 8 minuuttia iltapäivästä. Ole rohkea ja kunnianhimoinen! Värit eivät tarvitse olla enää murrettuja; päävärejä saa käyttää reippaasti ja ne voidaan yhdistää villeihin ja geometrisiin muotoihin.

Kalanruotokuvio

Kalanruotokuvio on tullut ryminällä! Sitä nähdään sekä keittiön ja kylpyhuoneen laatoissa, lattialaudoissa että nyt myös seinällä. Tyylikäs kuvio se onkin – murretullakin sävyllä saa aikaan jännittävän huoneen kun kuviona on kalanruoto. Geometrinen kuvio antaa huoneeseen ryhtiä ja samalla siinä on jotakin retroa.

Pois seinältä!

Tapettien ei tarvitse olla pelkästään seinällä – itseasiassa ne ovat helppo ja suhteellisen edullinen tapa luoda mielenkiintoa ja värejä esim. kattoon, portaisiin tai kaappien takaseiniin. Pienet tilat kuten portaiden välit, tai tapettitaulut voidaan toteuttaa pienistä jämäpaloista, joita löytää polkuhintaan sekä kaupoista, että yksityishenkilöiden remppojen jäljiltä.

Kuvatapetit

Kuvista teetetyt tapetit ovat edelleen trendikkäitä, mutta jo hieman kuluneet Manhattanin siluetit tai Lontoon bussit korvataan luonnonläheisillä, mutta voimakkailla maisematapeteilla.

Vesiväri-tyyli

Tällä hetkellä ehdottomasti omaan silmään iskee parhaiten vesiväri-tyyliin toteutetut tapetit, jotka voivat olla sekä hailakkaa vesivärikuviota, että hyvinkin voimakkattaita ja iskeviä. Värejä voi olla sekoitettuna, mutta parhaiten tämä juju toimii yhden sävyn eri voimakkuuksien ympärillä.

Psst! Lisää ideoita Pinterest- taulustamme

Kuvat:

Chasing Paper
Cup Of Jo
Etsy.com
Home Bunch
Lushome
Home Design Etc.
InteriorCrowd
Jones Design Company
Life Creative
Murals Wallpaper
Stylebeat Marisa Marcantonio