Kotia ei sisusteta enää perinteisesti vanhanoloisilla kalusteilla ja toteutuksilla vaan mukaan tuodaan värejä, leikkisyyttä, luovuutta ja iloa.
Kokeillaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita ja yhdistetään niitä moderneihin kalusteisiin sekä teknisiin ratkaisuihin. Kalusteet muuttuvat kevyemmiksi ja ilmavimmiksi. Funktionaalisuus on isossa osassa sekä kodin pohjapiirroksen suunnittelussa, että sisustuksen ja kalusteiden valinnassa.
Kauden teemaväri on valkoinen. Kuitenkaan sisustuksessa ei kaikki enää ole valkoista ja maalaisromanttista. Ulkoa luonnosta tuodaan värejä sisälle ja valkoinen jää taustaväriksi tukemaan raikasta kokonaisuutta. Lämpimiä sävyjä, kuten kultaista okraa tai kelmeää tai puuterimaista pastellia. Myös musta-valkoisuus, jota piristetään pienellä määrällä kirkasta väriä, on edelleen in, vaikkakin musta ei ole enää niin selkeä musta vaan enemmän mustanharmaa tai hieman ruskeaan taittava.
Materiaalivalinnoissa korostetaan tuntumaa, pinnan tai kankaan tekstuuria, luonnonkuituja. Kestävä kehitys, ympäristöystävälliset arvot ovat edelleen tärkeitä materiaali- ja tuotevalinnoissa kuten led-valot. Kukkakuviot ovat nouseva trendi, varsinkin dramaattiset, tummat kukkakuviot verhoilukankaissa, matoissa ja kiipeävät ne myös kookkaina kuvina seinille. Vastapainona suuret geometriset kuviot ja luonnolliset sävyt tapeteissa, laatoissa ja tekstiileissä.
Eri materiaalit kohtaavat keittiössä.
Monikäyttöisyys ja toimintojen näkymättömyys lupaavat keittiölle harmoniaa ja pitkää ikää. Uusimmat ideat voivat olla sellaisia, joita et edes huomaa. Helposti puhdistettavia pintoja, selkeitä muotoja ja materiaaleja luonnosta. Musta on uusi musta nyt keittiön ruostumattomalla teräksellä verhoilluissa kodinkoneissa. Metallien eri sävyt tuodaan esille keittiön yksityiskohdissa, jopa keskenään yhdistettyinä. Uusimpina suosikkeina messinki ja kupari.
Vaalea skandinaavisuus on pop rauhallisissa ja toiminnallisissa ruokailutiloissa. Ruokailutila on se, johon kokoonnutaan yhteen ja tilan tulee kutsua yhteiseen ajan viettoon ja olla osa arjen luksusta.